Kalastuselämys.fi on uusi tuulahdus kalastusmatkailun tarjontaan. Järjestämme yrityksille ja yksityisille räätälöityjä laadukkaita kalastuspalveluja. Tarjoamme toiveidenne mukaisen kalastusretken Ahventa, Kuhaa tai Haukea kalastaen. Toteutamme täyden palvelun kalastusretkiä myös isommille ryhmille useammalla veneellä.

Kalastusoppaamme omaavat vuosien kalastuskokemuksen, jonka ansiosta he ovat monien eri kalastusmuotojen erikoisosaajia. He suhtautuvat intohimoisesti rakkaaseen lajiinsa ja ovat valmiita antamaan osaamisensa teidän käyttöönne. Oppaamme ovat suorittaneet kalastusoppaan ammattitutkinnon, joten he osaavat opastaa teitä ammattitaidolla. Käytössä oleva kalusto on alansa huippua niin veneiden, turvallisuusvarusteiden, kalastusvälineiden kuin vieheidenkin osalta. Meille ensiarvoisen tärkeää on asiakkaan turvallisuus ja palvelun laatu. 

Yrityksien erilaiset tyhy-, ulkoilu- ja virkistyspäivät ovat hieno tapa motivoida henkilökuntaa. Kokouspäivä tärkeän asiakkaan kanssa järvellä jää varmasti mieleen ja on loistava keino ylläpitää asiakassuhteita. Päivään sisällytetty tauko saaressa avotulen äärellä luontolounaalla tai makkaranpaistolla ja nokipannukahveilla maustettuna tekevät päivään unohtumattoman muiston.

Ei ole olemassa yhdenlaista kalastusretkeä/päivää/tapahtumaa, joka olisi paras vaihtoehto kaikille. Tästä syystä kaikki retkemme räätälöidään aina asiakkaan toiveiden mukaan sää, vuodenaika ja sesonki huomioiden. Retket soveltuvat täysin aloittelijasta enemmän harrastaneisiin, jokainen saa varmasti päivästä jotain mukaansa omiin kalastuspäiviinsä.

Päätoimialueemme on Päijät-Hämeessä, mutta toimimme aktiivisesti myös muilla sisävesillä ja rannikolla. Meidät voi tilata vaikka omalle mökkijärvelle, mikäli sinne vain vene on trailerilta laskettavissa.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan päivän ohjelma teidän tarpeisiinne.